Kyllä se nyt täytyy myöntää jo itsellenikin. Kuin nalli kalliolle yksin pamahtelemaan taivaan alla.

Välillä miettiin että miten sitä voi olla niin sokea: uskoa ja luottaa kaiken mitä rakkaaksi kokema ihminen sanoo. Ja huomata sitten yksi päivä olevansa hyljeksitty syystä tai toisesta. Ei kuulemma rakkauden puutteesta. No mistä sitten? Rakastelun nautinto piti vaihtaa toiseen addiktioon: uskontoon. Koska siellä rakastetaan häntä niin pyyteettömästi, ettei sitä voi ymmärtää millään tavalla. Henkisen yhteyden uskonto kestää, mutta ei kuulemma muuta. Tässä sitä sitten ollaan.

Välillä miettii rakastamisen merkitystä. Paljonko siinä on olemassa lapsena opittua ja hyväksi havaittua tapaa selvitä elämästä mukavasti. Hyvin paljon luultavasti. Rakastettavana olemisen haluamisen merkitys on mulla korostuneena, ehdottomasti. Joinakin vuosina olen tehnyt aivan liikaa väärin itselleni saadakseni jotakin, jota silloin käsitin rakkaudeksi. Ilmeisesti se vieläkin jatkuu, koska olen tässä tilanteessa taasen.

Miten nämä valinta-asiat menevät näin? Tässä valintatalossa ei kyllä ole mikään vatupassissa.

Toivottavasi tästä oppisi pitemmän päälle edes jotain uutta itsestään.