En kyllä meinaa mitenkään päästä poterostani ylös. Itken aamusta kun herään ja nukkumaan mennessäni. Voipunut olo. Mieli sekaisin: kaikki toiveet ja odotukset jätteisiin. Ei halua heittää. Haluaisi vaan vaalia niitä.

Sain ihan mielettömän flunssankin aikaiseksi. En pystynyt muutamaan päivään liikkumaan sängyn pohjalta juurikaan mihinkään. Fyyset kivut saivat hetkeksi mielen ajattelemaan muita latuja.

Juteltiin hänen kanssaan. En pysty katsomaan silmiin. Tulee palava tarve saada mennä lähelle ja ymmärtää kaikki, että kaikki olisikin oikeutettua. Huuto sisälläni ei laannu.  

Miten voi nostaa jonkun ihmisen elämässään niin jalustalle, että hänen lähtiessään ei pysy itse pystyssä.