Epätoivon hetkellä varjot heijastuvat seinälle eivätkä päästä otteestaan.

Etsien niistä lohtua:

************************

Niin kaikki ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää...........

****

Taas katsot minuun niin kuin katsoit ennen
ja minä tiedän, muistoihimme jää
nuo hetket jolloin olimme kahden
hetket joissa aika unohtui.................

************

Kyllä minä tiedän, kuinka kehomme kietoutuu.
Kyllä minä muistan, kelle ihosi tuoksuu.
Jos tulevatkin vuodet käsiimme
vain rikkoutuu.
En jaksaisi olla, anna mun olla ja unohtaa...

******************************************************

Voiko elämä tuntua näin surkealta? Ei onneksi enää koko ajan, mutta on niin helppo löytää toi tunne. Se on vain hetki pinnan alla.

Vahdin itseäni ja mieltäni.

Itseäni metsästän.

Sain ihan mielettömän flunssankin aikaiseksi. En pystynyt muutamaan päivään liikkumaan sängyn pohjalta juurikaan mihinkään. Fyyset kivut saivat hetkeksi mielen ajattelemaan muita latuja.

Juteltiin hänen kanssaan. En pysty katsomaan silmiin. Tulee palava tarve saada mennä lähelle ja ymmärtää kaikki, että kaikki olisikin oikeutettua. Huuto sisälläni ei laannu.  

Miten voi nostaa jonkun ihmisen elämässään niin jalustalle, että hänen lähtiessään ei pysy itse pystyssä.

Välillä miettiin että miten sitä voi olla niin sokea: uskoa ja luottaa kaiken mitä rakkaaksi kokema ihminen sanoo. Ja huomata sitten yksi päivä olevansa hyljeksitty syystä tai toisesta. Ei kuulemma rakkauden puutteesta. No mistä sitten? Rakastelun nautinto piti vaihtaa toiseen addiktioon: uskontoon. Koska siellä rakastetaan häntä niin pyyteettömästi, ettei sitä voi ymmärtää millään tavalla. Henkisen yhteyden uskonto kestää, mutta ei kuulemma muuta. Tässä sitä sitten ollaan.

Välillä miettii rakastamisen merkitystä. Paljonko siinä on olemassa lapsena opittua ja hyväksi havaittua tapaa selvitä elämästä mukavasti. Hyvin paljon luultavasti. Rakastettavana olemisen haluamisen merkitys on mulla korostuneena, ehdottomasti. Joinakin vuosina olen tehnyt aivan liikaa väärin itselleni saadakseni jotakin, jota silloin käsitin rakkaudeksi. Ilmeisesti se vieläkin jatkuu, koska olen tässä tilanteessa taasen.

Miten nämä valinta-asiat menevät näin? Tässä valintatalossa ei kyllä ole mikään vatupassissa.

Toivottavasi tästä oppisi pitemmän päälle edes jotain uutta itsestään.

On kuin vesi, joka kuluttaa kiveysta hiljalleen voimatta kuitenkan edetä kiveyksen taakse. Pientä eroosiota on huomattavissa, mutta siinä kaikki.

Tuli väkisin mieleen turkkilainen kahvi. Lämpimässä nautittuna. Ikäänkuin ohjailisin ajatuksiani lämpimämpään suuntaan.

Murroskausi on usein pitkä. Ainakin uuden ajan sulattamiseen menee paljon aikaa ja ajatuksia.